16. huhtikuuta 2017

Lankapaasto osa 6

Villatakkia en ole nyt tehnyt oikein ollenkaan. Hihoja ehkä 15cm maksimissaan, mutta haluan päästä mittaamaan rouvan kätösen ennen kuin liian pitkälle teen, ettei tartte purkaa. Perjantaina sitten jatkuu se.

Purin myös oman villapaitani, kun en yhtään muistanut missä menin raglan-lisäysten kanssa, enkä ollut ihan tyytyväinen siihen mitä olin saanut aikaan. Sitä olen tehnyt nyt noin 10cm.


Vihdoin sain tehtyä lämpötilapeittoakin sen verran eteenpäin, että siitä viitsi kuvan ottaa. Nyt oon jo vähän helmikuun puolella. Tää työ edistyy vähän hitaammin, kun teen tätä lähinnä vain junassa.

Tosin maanantaina otin reissuun ihan eri työn! Koska en ollut peittoa varten "kerinyt" tarpeeksi lankaa.

Otin mukaani kerän lankaa, puikot ja virkkuukoukun! Menomatkalla etsin netistä nättiä ponchoa (siskon ~2v tytölle) ja eilen sain palat valmiiksi. Pitää vain höyryttää/pingottaa ne ensin ennenkuin saa ommella osat yhteen.


Tässä jäljemmässä kuvassa huomaa kuinka jouduin toista kappaletta varten "varastamaan" lisää lankaa muutaman silmukan takia. Näkee kuinka aina ei kerässä ole grammamäärästä huolimatta samaa metrimäärää :)

Tein tällä ohjeella. Lankana käytin Adlibriksen Socki-lankaa. Värinä Rose Garden (B004). Langan kulutus oli kerä/kappale, eli yhteensä 200g (+ ~2g 7 veikan luonnonvalkosta).

Lanka (ja puikot) ovat ohkasemmat kuin ohjeessa, joten tein aikalailla tuon ohjeen isoimmalla koolla, lähinnä niin pitkään kuin lankaa riitti. Ja tosiaan hyvin tuntuu sopivan taaperoikäiselle :)

Laitan ponchosta kuvaa kun se on kokonaan valmis ja jos pikkutyttö suostuu toimimaan mallina :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti