28. toukokuuta 2017

Norsu unirätti

Halusin tehdä naapurin vauvalle vielä jotain. Muiden virkkuuhommien etsinnän lomassa löysin tämän ohjeen. Ja tiesin heti mitä tehdä.
Tein norsulle myös kädet, mutta ne ei sitten valmiiseen työhön sopinutkaan, joten jätin ne pois.
Norsu on tehty Dropsin Paris-langalla, menekki noin 20g. Korvat on tehty Dumbo-ohjeella, ohje löytyy täältä. Silmät silmukoin mustalla ja pään täytin (uudella ja käyttämättömällä) nylon-sukalla.




Itse liinan tein tällä ohjeella. Lankana Dropsin Muskat, ylijääneet langat tuolinpäällisestä. Menekki noin 90g.

Menekki yhteensä noin 110g.

Tätä oli mukava tehdä. Norsun pään tein pariin otteeseen (toinen pää on vielä pöydällä, tein ensimmäisen erivärisellä langalla. Liinan aloitin kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla en ollut tyytyväinen raidoitukseen, toisella kerralla näytti hyvältä, mutta sininen lanka loppui kesken, joten jouduin muuttamaan raidoitusta taas. Kolmannella kerralla juuri ja juuri sain tehtyä viimeisen violetin kerroksen loppuun, lankaa jäi nelisen senttiä jäljelle.

21. toukokuuta 2017

Lapselle pipo, tumput ja villasukat

Olen kovin huono kirjoittaan päivityksiä tänne. Aina se unohtuu, varsinkin silloin kun en mitään valmiiksi saa.

Mutta nyt on valmiina naapurin vastasyntyneelle pojalle jotain!


Myssyn ohje täältä. Tumput ja villasukat on omasta päästä ruttuvarrella.
Tein nämä sen kokoisiksi, että ne mahtuvat syksyllä vasta :) (koko 6-9kk)

32s, 10krs 2o2n
1. ja 2. krs joustinneuleen jälkeen 4n4o
3. ja 4. krs nurin
5. ja 6. krs 4o4n
7. ja 8. krs oikein

Villasukissa kolme mallikertaa ja jalkaosassa päällä kaksi mallikertaa.
Ennen kantapäätä 10krs joustinneuletta.
Tumpuissa kaksi mallikertaa ja 5krs joustinta ennen tumppuosaa.

Lanka Adlibriksen Socki Blue skies (väri B012, erä 57425)
Langanmenekki vähän yli kerän verran, 118g.


Ostin Tigerista itelleni muistikirjan. Koitan päästä post-it -sotkusta eroon.
Kuvassa näkyvä pieni alue on yleensä täynnä tarroja. Ja koska lappujen liima ei ole mitään hirveän hyvää, niin ne hukkuu ja löytyy läppärin alta, sukan pohjasta, ties mistä. Jos tuo muistikirja auttaisi :)

9. toukokuuta 2017

Lankapaasto osa 9


Tyynynpäällinen valmis!
Langanmenekki:
Drops Muskat 32 (sininen) reilut 50g
Drops Muskat 14 (violetti) reilut 50g
Drops Muskat 40 (koralli) vajaa 50g
Drops Muskat 34 (aniliini) 28g

Yhteensä 164g

Nyt pitäisi vaan kaivaa kangasta ja ompelukone kaapista että voi tehdä tyynyn. Sen aika on sitten kun palapeli keittiön pöydällä on valmis :D

Aloitin tekemään myös paju-neliöitä. Sekä jälleen kerran uudet villasukat (edelliset ei tullu valmiiksi, ei ollutkaan kivat).

Edelleen mitä tahansa muuta kuin hihoja tai lahkeita.

2. toukokuuta 2017

Lankapaasto osat 7 ja 8

En kerennyt kirjoittelemaan ennen kuin nyt, joten jäi viikko välistä.

Sain tehtyä oman villapaidan hihoja vaille valmiiksi. Ja huomasin että en yhtään tykkää tehdä hihoja.
Villatakista en ole tehnyt hihoja ~10cm enempää ja villapaidastakin olen tehnyt vain muutaman kerroksen.
Sama kävi villahousuille jotka aloitin jo melkein vuosi sitten.

Tosin nyt olen tehnyt villahousujen toista lahjetta aika paljon. Tein myös kettupipan siskon tytölle! Ja aloitin uudet villasukat, ja pehmikkeen tuolille. Eli melkein mitä vain kunhan hihoja ei tarvitsisi tehdä.

Siskon tyttö kohta 2v
 Olen erittäin ylpeä tästä piposta! Tein muunmuassa i-cordia ensimmäisen kerran! Ja erittäin tyytyväinen olen noihin ketunhäntiin! (joidenka täytteenä on langanjämät).
Tein pipan korvaläppäosuuden tällä ohjeella, mutta helmineuleena ja kun läpät oli valmiit ja olin luonut lisäsilmukat jatkoin vain kunnes pipa oli sopivan mittainen ja päättelin ylös sauman.
Valkoiset osat on tehty intarsiana ja nenä ja silmät on neulottu jälkeenpäin.

Lanka oli 7veljestä (joku oranssi ja luonnonvalkoinen, vyötteet hukassa) ja musta on nalle-lankaa. Menekki yhteensä 63g.

16. huhtikuuta 2017

Lankapaasto osa 6

Villatakkia en ole nyt tehnyt oikein ollenkaan. Hihoja ehkä 15cm maksimissaan, mutta haluan päästä mittaamaan rouvan kätösen ennen kuin liian pitkälle teen, ettei tartte purkaa. Perjantaina sitten jatkuu se.

Purin myös oman villapaitani, kun en yhtään muistanut missä menin raglan-lisäysten kanssa, enkä ollut ihan tyytyväinen siihen mitä olin saanut aikaan. Sitä olen tehnyt nyt noin 10cm.


Vihdoin sain tehtyä lämpötilapeittoakin sen verran eteenpäin, että siitä viitsi kuvan ottaa. Nyt oon jo vähän helmikuun puolella. Tää työ edistyy vähän hitaammin, kun teen tätä lähinnä vain junassa.

Tosin maanantaina otin reissuun ihan eri työn! Koska en ollut peittoa varten "kerinyt" tarpeeksi lankaa.

Otin mukaani kerän lankaa, puikot ja virkkuukoukun! Menomatkalla etsin netistä nättiä ponchoa (siskon ~2v tytölle) ja eilen sain palat valmiiksi. Pitää vain höyryttää/pingottaa ne ensin ennenkuin saa ommella osat yhteen.


Tässä jäljemmässä kuvassa huomaa kuinka jouduin toista kappaletta varten "varastamaan" lisää lankaa muutaman silmukan takia. Näkee kuinka aina ei kerässä ole grammamäärästä huolimatta samaa metrimäärää :)

Tein tällä ohjeella. Lankana käytin Adlibriksen Socki-lankaa. Värinä Rose Garden (B004). Langan kulutus oli kerä/kappale, eli yhteensä 200g (+ ~2g 7 veikan luonnonvalkosta).

Lanka (ja puikot) ovat ohkasemmat kuin ohjeessa, joten tein aikalailla tuon ohjeen isoimmalla koolla, lähinnä niin pitkään kuin lankaa riitti. Ja tosiaan hyvin tuntuu sopivan taaperoikäiselle :)

Laitan ponchosta kuvaa kun se on kokonaan valmis ja jos pikkutyttö suostuu toimimaan mallina :)

11. huhtikuuta 2017

Lankapaasto osa 5

Villatakki on nyt siinä pisteessä että hihat ja nappilista/kaulus vaan puuttuu!



Kävin maanantaina testauttamassaa kokoa, että tarviiko jotain muuttaa. Aika hyvältä tuo vaikuttaa, ehkä pitää sentin verran ottaa sisään kainaloista, mutta se on vain oma mielipide ja sen näkee kunnolla vasta sitten kun takissa on hihat.
Tähän mennessä lankaa kulutettu noin 3 kerää (450g)

Sain myös uuden tehtävän ko. rouvalta. Pipo ja kaulahuivi.
Kaulahuivi on Novitan pitseineulekaulaliina (kevät 2016) ja pitää sitä kuvioo vähän harjotella, ja tietenkin tehdä muutenkin pari mallikertaa, että voi viedä rouvalle näytille, että kelpaako moinen sittenkään.
Itse tykkään tuosta kuviosta sen verran että tulen sitä tulevaisuudessa käyttämään vielä johonkin.

Tein myös taannoin tietokonepenkilleni tossut, kun ne niin ikävästi raapi lattioita.
Näihin taisi mennä hurjat 5g lankaa, jos senkään vertaa. Kirjoitin sen johonkin ylös, mutta en ole varma mihin :D

2. huhtikuuta 2017

Lankapaasto osa 4

Ensimmäinen kuukausi takana!
Täytyy kyllä myöntää että muutaman kerran meinasin lipsua.
Esim Citymarketin mammuttilankaa olisin halunnut, ymmärsin että ne on vain markkinoita varten ja koska tietää milloin niitä taas tulee. Mutta en sortunut! (yksi syy myös se että mulla ei oo autoo ja lähimpään sittariin on kymmeniä kilometrejä)

Villatakki on edennyt nyt vajaa 20cm, langankulutus reilut 300g. Kuvaa otan kunhan ensi perjantaina pääsen sitä sovittamaan niin että tiedän pitääkö purkaa (taas).

Lämpötilapeitto on edennyt myös muutamalla päivällä, se kun on matkatyö tällähetkellä. Kuvaa siitä tulee sitten kun olen tammikuun tehnyt.